Duokymi
PE
16.11.2018
Päivän sää
Lue lisää Ankkuri PK-Lehti
 

15.9.2018 00:00

Paikallista arvostetaan

PELI-KARHUT Jalkapalloilijoille varoja keräävä Harri Frost käy asiakkaiden luona henkilökohtaisesti.

–Arvostan henkilökohtaista käyntiä. Eihän puhelimessa oikein voi esitelläkään mitään, apteekkari Päivi Lattunen toteaa.
Olemme Lattusen omistamassa Kontio Apteekissa Karhulassa. Pöydän toisella puolella istuu Peli-Karhujen jalkapallojaoston markkinointipäällikkö Harri Frost, tuttu mies apteekkarille.
Frostin tehtävä on kerätä varoja Peli-Karhujen jalkapallojaostolle. Toiminnassa pyörii noin 400 pelaajaa, valtaosa juniori-ikäisiä, joille myös leijonanosa tuesta menee.
Päivi Lattunen sanoo, että avustuksiin liittyviä yhteydenottoja tulee paljon. Esimerkiksi potilasjärjestöt kolkuttelevat usein apteekkarin työhuoneen ovella.

Hän kertoo asettavansa etusijalle paikalliset kohteet. Tuen perillemeno on hänen mielestään silloin varmempaa kuin valtakunnallisissa keräyksissä.
–Julkisuudessa on ollut tapauksia, joissa valtaosa keräystuotoista on mennyt muualle kuin kohteeseen. 
Urheiluseura on sikälikin luonteva yhteistyökumppani apteekille, että urheillessa sattuu ja tapahtuu. Tarvitaan sidetarpeita, kylmägeeliä ja sen sellaista.
Frostin tehtävä on huolehtia, että euroja kulkee myös apteekin suuntaan. Sponsorointi on sanana jo jäämässä unholaan. Mieluummin puhutaan yhteistyöstä, jonka täytyy hyödyttää molempia osapuolia, ei vain lahjoituksen saajaa.
–Olemme saaneet henkilökunnalle esimerkiksi pääsylippuja otteluihin, Lattunen kertoo.

Frostilla on satakunta vakioasiakasta ja hän kertoo käyvänsä vuoden mittaan kyselemässä kuulumisia muutenkin kuin myyntimielessä. Keväällä Frostilla oli viemisinään Peli-Karhujen jalkapalloilijoiden kausijulkaisu, tärkeä väline tiedottamisessa ja varojen keruussa.
–On oleellista, että kausijulkaisu on ammattilaisten työtä ja painettu kunnon paperille, Frost tähdentää.
Tämän vuoden 36-sivuisesta jalkapalloilijoiden kausijulkaisusta löytyvät tasokkaat kuvat kaikista joukkueista. Julkaisusta löytyy esimerkiksi juttu Saksalassa asuvasta Grönholmin perheestä, jonka kolme poikaa harrastaa jalkapalloa. Jutussa vanhemmat valottavat palloiluharrastusta monelta kantilta.
Kausijulkaisun tekstit on laatinut toimittaja Kimmo Muttilainen, urheilua tunteva alan osaaja. Kuvat on ottanut seuran monitoimimies Mikko Neuvonen.
Vaikka Frostilla on työkalut kunnossa, toteaa hän myynnin vaativan kovaa jalkatyötä ja pitkäjänteisyyttä.
–Kiitokset vain nykyiselle asiakaskunnalle. Joukkoon mahtuu aina uusiakin.
JUHA KOSKI
juha.koski @ ankkurilehti.fi