Duokymi
MA
10.12.2018
Päivän sää
Lue lisää Ankkuri PK-Lehti
 

1.9.2018 00:00

Kotkassa on nähty nälkää

HISTORIA Kato, tulvat ja sodat ovat saaneet ihmiset kärsimään nälästä ja lapset lähtemään kerjuulle. (Kuvateksti: 1890-luvun Norjan sahan työntekijät tiesivät, miten nälkä vie ihmiseltä voimat. Kuva: Satavuotias Kotka, juhlakirja vuonna 1978.)

Nälkä on aiheuttanut ihmisille suuria kärsimyksiä Kotkassa useaan otteeseen, mutta erityisesti 120 vuotta, 150 vuotta ja 100 vuotta sitten.
Kato- ja nälkävuodet 1860-luvulla koettelivat suomalaisia raskaasti. Väinö Leisti kertoi vuonna 1967 Etelä-Suomi -lehdessä, että vuonna 1867 ei ollut kevättä lainkaan. Ankara talvi jatkui kesäkuulle asti. ”Mussalolaiset saivat verkot Palaskylän lahteen juhannuksesta, kun jäät räytyivät vasta silloin. Talvi tuli aikaisin. Jo lokakuun puolivälissä satoi pysyvän lumen ja marraskuun alussa oli rekikeli. Kato oli maassa lähes täydellinen”, Leisti kertoi.
Kymiinkin saapui valtavat määrät nälän ja tautien uuvuttamia pakolaisia. ”Sinaattor Nelmanni oli antanut Helsingistä käsin ohjeita asiaintilan auttamiseksi kehoittaen että jolla on, se antakoon.”

Tätä humanitaarista ohjetta toteutti mm. Aabraham Tura Mussalossa. Hänen oli onnistunut vaihtaa syksyllä haililasti viljaan Virossa, kalastaja kun oli, ja jauhattaa jyvät Korkeakoskella.
Niinpä hänen kotonaan Turanniemessä keitettiin koko talven ajan suuressa padassa velliä puhtaista ruisjauhoista.  Sitä saivat kaikki syödä viljalti ja ilmaiseksi. Harvalla oli talvella 1868 niin paljon ruisjauhoja, että pelkästään niistä pääsi leipomaan tai keittämään.
Kymijoen pahimmat tulvat olivat jokivarren ihmisille painajaisia. Suuret tulvat koettelivat vuosina 1898 ja 1899. Pahiten tulvasta kärsi Hurukselan kylä, jossa monet joutuivat lopettamaan karjansa.
Kotkan Sanomat kirjoitti juhannuksena 1898: ”Mihin vaan silmänsä kääntää, näkee vaan vettä, aina vaan vettä. Sadon toivossa on maamies kylvänyt ja kyntänyt, mutta turha on toivoa. Vesi turmelee kaiken.”

Sisällissodan jälkeen syyskuussa 1918 Kymin ja Kotkan elintarviketilanne oli katastrofaalinen. Ihmisten oli turvauduttava rehukakkuihin ja hyvin pieniin vilja-annoksiin, lähinnä kauraan. Ja kun syksyn satokaan ei tuonut parannusta, ihmiset olivat epätoivoisia. Pahimmillaan ruokapula oli marraskuussa 1918, ja suuri määrä köyhiä ihmisiä sairastui vesipöhöön.
Pahimmin ruuan puutteesta kärsivät lapset. Syyskuussa 1918 Kymissä noin 400 lasta kärsi nälästä. Orpolapsia oli sijoitettu väliaikaisiksi lastenkodeiksi muutettuihin työväentaloihin, joihin oli vaikea saada tarpeeksi ruokaa.
Tuona vuonna 1918 lapset lähtivät kerjuulle. Oli alkanut kolme vuotta kestänyt ankeus, joka ajoi ”murikkarintamalle” punaorpoja, mutta myös köyhien perheiden lapsia suurin joukoin.
Kolmen, neljän lapsen ryhmissä lähdettiin kiertelemään maalaiskyliä Kymenlaaksossa. Lapset nousivat junaan Kotkan ja Kymin asemilta, ja penkkien alla piileskellen ajettiin ruokaa anelemaan.
Lapset kulkivat kävellen kylästä toiseen, ja he oppivat tuntemaan hyväsydämiset isännät ja emännät. He oppivat myös tuntemaan konduktöörit, mutta monesti he joutuivat ajamaan junan rappusilla asemalta toiselle.

”Mä kuulun ikäluokkaan, mi nälkää nähnyt on. En ollut silloin kranttu, kun kelpas nauris, lanttu”, riimitteli vuonna 1912 syntynyt Veikko Lavi.
Hänkin koki sotien aikana, miltä tuntuu olla nälkäinen.
–Jos joku olisi silloin puhunut laihdutuskuurista, hänet olisi varmasta kivitetty, Lavi kiteytti ajatuksensa pakinassaan Etelä-Suomi -lehdessä.
ULLA-MAIJA SIEVINEN