Duokymi
LA
21.7.2018
Päivän sää
Lue lisää Ankkuri PK-Lehti
 

27.6.2018 08:00

Valtaisa pamaus vavisutti Kotkaa

Kyminlinnan ammusvarasto räjähti 40 vuotta sitten.

JUHA KOSKI
juha.koski@ankkurilehti.fi
–Kello oli hieman vaille kuusi aamulla. Se oli sunnuntai, tulossa oli kaunis päivä. Olin juuri noukkinut paloaseman laatikosta päivän lehdet ja laittanut kahvit tulemaan. Sitten soi puhelin, pian toinen. Ilmoitettiin, että kohde oli Kyminlinnan varuskunta.

Näin muistelee viime syksynä palomiehen töistä eläkkeelle jäänyt kotkalainen Matti Mustikainen, 61. Tapaus on jäänyt monen muunkin kotkalaisen kuin Mustikaisen mieleen. Kyminlinnan ammusvaraston räjähtämisestä tulee ensi maanantaina kuluneeksi tasan 40 vuotta.
Valtava räjähdys tuhosi ikkunoita laajalla alueella, sirpaleita sinkoili kauas varuskunnan vallien ulkopuolelle. Henkilövahingoilta vältyttiin kuin ihmeen kaupalla.

Mustikainen oli työtoverinsa Vesa Lindströmin kanssa kärkijoukossa.
–Ensin päivystävä upseeri ei tahtonut päästää meitä sisään. Kukaan ei oikein tuntunut tietävän, mitä oli tapahtunut. Aloimme vetää kolmen tuuman letkua kohti palopaikkaa. Sitten alkoi jytistä tosissaan. Letkukelat putosivat käsistä maihin. Takana ollut esimies totesi, että ”eiköhän pojat kuitenkin jatketa matkaa.”

Mustikainen ja Lindström suuntasivat vesisuihkut kohti aivan vieressä ollutta ammusvarastoa.
–Oli onnea, että ruoho rakennuksen vieressä oli vihreää eikä kuivaa. Tuli olisi muuten varmasti päässyt sinne maastoa myöten. Kuulin jälkeenpäin, että siinä varastossa oli vielä paljon enemmän ammuksia kuin räjähtäneessä rakennuksessa.

Ammukset räjähtelivät jatkuvasti, mutta lähes kaikki lensivät pystysuoraan taivaalle.
–Yksi iso kranaatti putosi ehjänä vesipumppua käytelleen Pihljertan Kallen viereen. Jos olisi osunut päähän, miten olisi käynyt. Siihen aikaan meillä oli muovikypärät.
Kun sammutusta oli kestänyt jonkin aikaa, alkoi valtaisa räjähdysten sarja.
–Ajattelin, että nyt lähdettiin ilmavoimiin. Voin kuvitella, millaista on ollut oikeassa sodassa.
Mustikainen vetäytyi lähellä olleen panssarivaunun alle suojaan.
Kovien pamausten sarja jatkui noin viisi minuuttia.

Mustikainen tähdentää, että häntä ja Lindströmiä ei kukaan määrännyt ”etulinjaan”. Hänen mukaansa se vain tuntui velvollisuudelta eikä poistuminen tullut mieleen. Kiistatonta on, että kaksikon rohkeus pelasti vieressä olleen ammusvaraston ja vielä suuremmalta tuholta vältyttiin.
Puolustusvoimain komentaja Lauri Sutela myönsi Mustikaiselle ja Lindströmille sekä palopäällikkö Keijo Asplundille sotilasansiomitalit.


Kyminlinnan räjähdys
Ammusvarasto räjähti 2.7. 1978 pari minuuttia vaille kuusi.
Yli sata rakennusta vaurioitui, paineaalto rikkoi ikkunoita kilometrien päässä.
Räjähdyksen syy selvisi vasta reilun viikon kuluttua.
Tekijän, kotkalaisen varusmiehen jäljille päästiin tulilankajäännösten ja silminnäkijöiden perusteella. Hän sai yli 8 vuotta vankeutta.