Duokymi
PE
22.6.2018
Päivän sää
Lue lisää Ankkuri PK-Lehti
 

24.3.2018 00:00

Kiva, että kaupungissa tapahtuu!

TOIMINTAA Uuttakin pitää jatkuvasti kehitellä, toteavat Kouvolan ja Kotkan keskustatoimijat. –Pyrimme olemaan mukana kaikkialla, missä tapahtuu, sanoo Kotkan Kauppatie ry:n toiminnanjohtaja Samuli Kansa.

Takana rentouttava tyky-päivä, edessä kiireinen tapahtumavuosi. Virkistyneen oloiset Marikka Ruotsalainen ja Henna Perkiö, Kouvolan Ydinkeskusta ry:n palkkalistoilla olevat toiminnanjohtaja ja toimistosihteeri, ovat starttaamassa yhdistyksen vuoden 2018 tapahtumaryppään. Sen aloittaa Asuntojen superpäivä tällä viikolla.
Ensi kuussa ovat Muodin yö ja uudistetun kävelykatu Manskin avajaiset, toukokuussa Lasten lauantai. Kaikkiaan omalla vastuulla on kymmenkunta isoa keskustatapahtumaa.
–Yksi vakituinen työntekijä lisää ei olisi pahitteeksi, Ruotsalainen huokaa.

Kotkan Kauppatie ry:n viime viikkoja työllisti yhdessä kivijalkakauppojen kanssa toteuttama, lauantaina päättynyt Puotipäivät-tapahtuma. Seuraavat ponnistukset ovat Sutela Action toukokuussa ja katuruokatapahtuma Kotkansaarella kesäkuussa.
–Tuotamme vuoden aikana neljästä viiteen omaa tapahtumaa. Aputuottajina olemme noin viidessä, laskee toiminnanjohtaja Samuli Kansa.
Hänen lisäkseen yhdistyksessä on palkkalistoilla yksi henkilö, assistentti. Keskusta-alueita on kaksi: Kotka ja Karhula. Kouvolan Ydinkeskusta operoi Kouvolan ydinkeskustassa.
Kouvolan ja Kotkan yhdistysten toiminnanjohtajia työllistävät myös luottamuspaikat eri kokoonpanoissa, oppilaitosyhteistyö, torien kehittäminen ja hallinta sekä jäsenyritysten kanssa toimiminen, muiden muassa.
Kauppatiellä on vähän yli 200 jäsenyritystä, Ydinkeskustalla noin 150.

Kouvolan Ydinkeskustan ja Kotkan Kauppatien työn tavoitteena on elinvoimainen, tapahtumarikas sekä kaikille viihtyisä ja turvallinen kaupunkielämä keskustassa. Tätä tehdään yhteistyössä elinkeinoelämän, kaupungin, asukkaiden, viranomaisten ja kiinteistöomistajien kanssa.
Ruotsalainen aloitti työssään viime elokuussa, Kansa pari vuotta sitten. Se, mikä uudessa pestissä on eniten yllättänyt, on byrokratian suuri määrä, sanoo Ruotsalainen.
–Olen ollut suorastaan häkeltynyt. Vaikka olen saanut kuinka briljantin idean, niin tuntuu että olen jo eläkkeellä, ennen kuin saan sen vietyä läpi.

Ja ideoita Ruotsalaisella riittää. Hän haluaa Keskuspuistoon Joulumaan luistinratoineen ja valaistuine myyntimökkeineen. Hän haluaa käsityöyrittäjät kauppaamaan tuotteitaan kävelykadulle ja hän haluaa kadulle enemmän musiikkia. Suuri urheilutapahtuma ”takavuosien Pisara-tapahtuman tyyliin” on viritteillä yhdessä urheiluseurojen kanssa.
Ylipäätänsä Ruotsalainen haluaa keskustaan nykyistä enemmän tapahtumia, ääntä ja viihtyisyyttä.
–Kyllä minä näitä ajatuksia aion myös viedä läpi, hän hymyilee.
Samuli Kansa kertoo yhdistyksensä pyrkivän olemaan kaikkialla, missä vain tapahtuu – ja uuttakin viritellään tämän tästä.
–Tämä on ihan mahtava työ, jossa saa luovasti tehdä asioita mahtavien sidosryhmien kanssa, hän kehuu. –Kauppatien roolia kaupungin kehittämisessä selvästi arvostetaan.