Duokymi
PE
15.12.2017
Päivän sää
Lue lisää Ankkuri PK-Lehti
 

27.9.2017 00:00

Omin voimin onneen

ANALYYSI Uusi liikuntapoliittinen raportti sisältää esityksiä, jotka eivät johda mihinkään. Kymenlaaksolaisten pitää hoitaa urheiluasiansa itse. (Piirros: Jussi Heinonen)

Suomalainen urheiluelämä on kuin kesäteatteri: esiintyjiä on vähän, ja heillä on monta roolia. Kiusaantumisen välttämiseksi me katsojat teeskentelemme, ettei mikään haiskahda omituiselta.
Esimerkiksi Harry Harkimo johti työryhmää, joka etsi keinoja selkeyttää ”valtion roolia ja ohjauskeinoja suomalaisen liikunta- ja urheilukulttuurin edistämisessä”. Opetus- ja kulttuuriministeriön tilaama raportti julkaistiin toissa viikolla.
Harkimo on muun muassa kokoomuksen kansanedustaja, tv-kasvo ja liikemies. Hän omistaa 51 prosenttia jääkiekkoseura Jokereista, joka on tuottanut tappiota kolmessa vuodessa yli 40 miljoonaa euroa.

Harkimo on myös toiminut Jarkko Niemisen managerina. Nieminen on entinen tennisammattilainen ja Harkimon työryhmän jäsen.
Myös lentopalloilija Riikka Lehtonen kuului liikuntapolitiikkaa käsitelleeseen työryhmään. Yhteiskunnalliseen keskusteluun en ole havainnut Niemisen tai Lehtosen aiemmin osallistuneen.
Elokuussa 2016 Lehtonen sen sijaan osallistui beach volley -turnaukseen, jota Harkimo oli järjestämässä Helsingin Hernesaareen. Työryhmä asetettiin pari kuukautta myöhemmin.

Harkimon työryhmä teki 17 ehdotusta. Niistä ensimmäinen oli, että Suomen hallitus valmistelee liikuntapoliittisen selonteon.
Suotta ei Jari Kupila kirjoittanut Elmo-lehdessä: ”Jos urheilun tilaa pohtivien työryhmien perustaminen olisi olympialaji, Suomi voittaisi kaikki mitalit.”
Kun taas seuraava työryhmä perustetaan, siihen kuulunee Tapio Korjus, valtion liikuntaneuvoston puheenjohtaja. Hänellä on kokemusta: Harkimon ryhmän lisäksi Korjus on kuulunut sekä Risto Niemisen huippu-urheilutyöryhmään että Huippu-urheilun muutosryhmään. Niiden loppuraportit julkistettiin 2010 ja 2012.
HuMuun kului julkista rahaa 2,6 miljoonaa euroa. Suomen Kuvalehden mukaan sen ”raporttia on kuvailtu mitäänsanomattomaksi nollatutkimukseksi”.
Korjus on myös Vehkalahden Veikkojen entinen hiihtäjä ja keihäänheiton olympiavoittaja. Kymmenisen vuotta sitten eräs kotkalaisen joukkueen valmentaja totesi: ”Se on marjastanut sillä yhdellä heitolla 20 vuotta.”
Ensi syksynä Korjuksen olympiavoitosta tulee kuluneeksi 30 vuotta.

Mitä Harkimon porukka sai aikaan?
Suurin osa sen 17  esityksestä ei johda mihinkään. Niissä esitetään pientä pintaremonttia johonkin byrokraattiseen käytäntöön. Tai toivotaan nykyisen käytännön jatkamista. Tai todetaan jokin toivetila, mutta ei kerrota, miten siihen päästään.
Esimerkiksi liikuntajärjestöjen toimintaa pitäisi alkaa arvioida keskeisten ja mitattavissa olevien muuttujien avulla. Tällaiset muuttujat ovatkin parempia kuin epäoleelliset muuttujat, joita ei voi mitata.
Työryhmä ei kuitenkaan kerro, mitkä muuttujat olisivat keskeisiä ja mitattavissa olevia.

Raportissa on luku ”Vähävaraisten lasten ja nuorten harrastetoiminnan tukeminen”. Siinä käsitellään tärkeää yhteiskunnallista ongelmaa: köyhät ja kouluttamattomat liikkuvat paljon vähemmän kuin rikkaat ja koulutetut.
Suomessa ero on poikkeuksellisen suuri verrattuna muihin maihin. Eron kaventamiseksi Harry Harkimon työryhmällä on kaksi esitystä.
Ensinnäkin opetus- ja kulttuuriministeriön pitäisi ”johdonmukaisesti viedä käytäntöön aikaisempien työryhmämietintöjen kehittämisesityksiä”. En keksinyt tätä parodiamielessä, vaan lainasin raportista.
Toiseksi ministeriön pitäisi sijoittaa miljoona euroa ”vähävaraisten perheiden lasten liikuntaharrastuksen tukemiseen”. Summa on pieni, eikä sen jakoperusteita määritellä. Se mainitaan, että ”Kirkon diakonissatyön ja kuntien sosiaalitoimen asiantuntemusta” kannattaa hyödyntää.
Raportti jättää arvailujen varaan, miten kristinusko auttaa selkiyttämään valtion roolia liikuntapolitiikassa.

Eniten julkista huomiota on saanut työryhmän esitys huippu-urheilua tukevan rahaston perustamisesta. Rahastoa hallinnoisi Suomen Olympiakomitea, ja valtio antaisi sille pääomaa 30 miljoonaa euroa.
Siis 30 kertaa niin paljon kuin vähävaraisten perheiden lasten liikuntaharrastuksen tukemiseen.
Uuden rahaston tuotot käytettäisiin ”urheilijan polkua ja huippu-urheiluyksikön ohjelmia tukeviin hankkeisiin”. Eli mihin tahansa, mihin Korjuksen ja kumppaneiden marjastusporukka päättää.
Harkimon työryhmän sihteeri oli opetus- ja kulttuuriministeriön ylitarkastaja Kari Niemi-Nikkola. Kun hän työskenteli Olympiakomiteassa valmennuksen johtajana 2003–13, Suomi saavutti viisissä olympiakisoissa yhteensä yhden kultamitalin.
Pestin päättymisen jälkeen Olympiakomitea osti Niemi-Nikkolalta konsulttipalveluja, koska hänellä oli ”ainutlaatuista osaamista ja asiantuntijuutta olympiaprojektin läpiviennistä Suomessa”.

Mitä Harkimon työryhmän liikuntapoliittisesta raportista pitäisi ajatella täällä Kymijoen varrella?
Että valtiolta ei ole odotettavissa apua liikunnan edistämiseen. Kaikki, mitä haluamme saada aikaan, pitää tehdä nykyisistä lähtökohdista omin voimin. Voimme toimia maakunnallisessa porukassa tai jollakin vielä paikallisemmalla kokoonpanolla, mutta omillamme olemme.
Paljon pitäisi tehdä: kehittää seuratoimintaa, alentaa lasten ja nuorten harrastusmaksuja, edistää terveysliikuntaa, saada huippu-urheilijat menestymään.
Yhteen asiaan voimme luottaa: muutaman vuoden kuluttua marjastusporukka lähettää meille taas ylimalkaisen, huonosti argumentoidun raportin. Siinä painotetaan, että suomalaisen urheilun ja liikunnan rakenteita pitää muuttaa niin, että kaikki jää ennalleen.
Harri Mannonen

Raportti ”Valtion roolin ja ohjauskeinojen selkeyttäminen suomalaisessa liikunta- ja urheilukulttuurissa” luettavissa osoitteessa minedu.fi.