Duokymi
PE
15.12.2017
Päivän sää
Lue lisää Ankkuri PK-Lehti
 

5.9.2017 00:00

Ovi auki viimeistä päivää

Jouko Seppälä (vas.), Pekka Nurmiranta ja Ilkka Nurmiranta asioivat Hirvikosken kyläkaupassa viimeisenä aukiolopäivänä. Myymälänhoitaja Tuija Koskinen jää eläkeputkeen.

Haikeutta ilmassa, mutta toivoakin on. Näin voi tiivistää tunnelmat Hirvikosken kyläkaupassa viime viikolla oven ollessa auki viimeistä päivää. Myymälänhoitaja Tuija Koskinen naputteli kassakoneeseen asiakkaiden ostoksia. Monta hyllymetriä oli jo pelkkää tyhjää, tavaraa kun oli jonkin aikaa myyty reilulla alennuksella.
–Onkos lehteä, kassalle astellut kesämökkeilijä Pekka Nurmiranta kysyi Koskiselta.
–Emme enää tilanneet tälle päivälle, kuuluu vastaus.
–Kurjaltahan tämä tuntuu, kun kauppa loppuu. Olen hakenut täältä monenlaista, juomavettäkin, Nurmiranta toteaa.

Kaupassa piipahti myös Pekka Leino, yksi Hirvikosken kylän aktiivisista puuhamiehistä.
–Kauppa on myös sosiaalisesti tärkeä paikka, täällä vaihdetaan kuulumisia. Kymmenen vuotta kaupan yhteydessä on toiminut myös suosittu kesäkahvila, Leino kertoi.
Tuija Koskiselle tuli kaupassa täyteen 22 vuotta, viimeiset kuusi vuotta hän työskenteli myymälänhoitajana.
–Minulle tieto kaupan lopettamisesta tuli helmikuussa. Pääsen eläkeputkeen, mutta onhan tämä kyläläisille surullista.

Hirvikoskella on ollut kauppa yhtäjaksoisesti yli sata vuotta. Nykyinen omistaja Kymen Seudun Osuuskauppa on laskenut, että kauppa ei enää tuota riittävästi.
Pekka Leino on laskeskellut, että pienimuotoisena kauppana ja kahvipisteenä toiminta kuitenkin elättäisi yhden henkilön. Osuuskauppa pyytää kiinteistöstä 20 000 euroa, mikä ei Leinon mielestä ole paha pyyntö.
–Yläkerrassa on tilava asunto, josta voisi saada vuokratuloa. Olen käynyt tilat läpi ja rakennus on terveessä kunnossa. Lämmitysöljyä menee noin 2 000 litraa vuodessa, mikä ei sekään ole paljon.

Keskustelurinkiin liittyi Tuula Forstén. Hän oli kaupassa kesätyöntekijänä tänä vuonna. Forstén kertoo pohtivansa parhaillaan yrittäjäksi ryhtymistä.
Pekka Leino tuo esiin, että kauppakiinteistössä voisi toimia myös kyläläisten kokoontumistila, jolloin kustannuksiin voisi saada esimerkiksi maaseudun kehittämiseen tarkoitettua Sepra-rahoitusta.