Duokymi
SU
23.7.2017
Päivän sää
Lue lisää Ankkuri PK-Lehti
 

30.6.2017 11:00

Vanhoissa leffoissa kuohuu Kymijoki

Heinäkuun kahtena ensimmäisenä viikonloppuna Kuusankoskitalossa ja Kausalan Ravilinnassa järjestettävä Iitin Filmifestivaali on pääosin vanhojen Kymijoella kuvattujen kotimaisten elokuvien katselmus, kertovat Eero Niinikoski (oik.), Jasse Varpama ja Pekka Hyvärinen.

Elokuvissa on koskien kuohuntaa ja maisemakuvausta niin Kymintehtaan alueelta Kuusankoskelta kuin Iitin Mankalasta ja Vuolenkoskelta.

–Mankalassa esimerkiksi tehtiin vuosien 1922–1954 aikana kaikkiaan 13 tukkilaiselokuvaa, kulttuurineuvos Eero Niinikoski mainitsee.

Filmifestivaali käynnistyy lauantaina 1. heinäkuuta kello 13 Kuusankoskitalossa nähtävällä matkailumainosfilmi Finlandialla vuodelta 1911. Sen yhtenä kuvauskohteena olivat Iitin Mankalan vuolaina velloneet kosket.

Heti perään on vuorossa kolme tukkilaisdokumenttia, joita on kuvattu muun muassa Iitin Vuolenkoskella. Kello 14 alkaa Teuvo Puron draama Vaihdokas, mykkäelokuva vuodelta 1927, eli 90 vuoden takaa.

Vaihdokas on ensimmäinen modernissa teollisessa ympäristössä Kuusankosken Kymintehtaalla kuvattu näytelmäelokuva. Ulkokuvat ovat Kuusankoskelta, sisäkuvat studiossa tehtyjä, kertoo Niinikoski.

Ravilinnassa Kausalassa filmifestivaali käynnistyy sunnuntaina 2. heinäkuuta niin ikään Finland-matkailumainosfilmillä. Erkki Karun mykkädraama Koskenlaskijan morsian (1923) on vuorossa heti perään, ja kello 14.30 alkaa Hannu Oksasen draamadokumentti Suuri virta, joka on kuvattu vuonna 1999. Mukana on useita Iitin Harrastajateatterin näyttelijöitä.

Filmikatselmus jatkuu heinäkuun toisena viikonloppuna. Kuusankoskitalossa nähdään lauantaina 8. heinäkuuta Halveksittu-draama ja elokuva Laulu tulipunaisesta kukasta. Ravilinnan ohjelmistossa on sunnuntaina tukkilaisdokumentteja, sekä Valentin Vaalan Koskenlaskijan morsian vuodelta 1937.

Kaikille avoin ja ilmainen filmifestivaali linkittyy Kuusankoskitalon galleriassa paraikaa meneillään olevaan Kymijoki-aiheiseen taidenäyttelyyn.

–Halusimme tuoda näyttelyn yhteyteen elokuvia esille. Elokuva on massojen taidetta ja viihdettä, toisin kuin maalaustaide, toteaa Länsi-Kymen Kulttuuritieyhdistyksen sihteeri Pekka Hyvärinen.

Elokuvat esittelee yleisölle Eero Niinikoski. Pianisti Jasse Varpama säestää improvisoiden paria mykkäelokuvaa.

Iitin Filmifestivaali 1.–2.7. ja 8.–9.7. Kuusankoskitalossa ja Ravilinnassa Iitin Kausalassa. Tapahtuma on osa Suomen juhlavuoden virallista ohjelmistoa.

Teija Piipari