Duokymi
TI
19.9.2017
Päivän sää
Lue lisää Ankkuri PK-Lehti
 

3.5.2017 00:00

Mutaista mönkimistä

MAASTOSSA Haminalaisseuralla on valmiita reittejä seitsemisen kilometriä.

MARTTI LINNA
Maastoajoon tarkoitetut mönkijät ovat verrattomia työkoneita erilaisiin kuljetuksiin. Myös niiden huvikäyttö lisää suosiotaan. Kesällä 2015 perustettu Haminan seudun Mönkijät ry on ottanut tavoitteekseen mönkijäharrastuksen edistämisen Haminan seudulla. Yhdistykseen kuuluu parisenkymmentä jäsentä, haminalaisten lisäksi vahvistuksia on myös Inkeroisista ja Lappeenrannasta.
Mönkijääkin oppii ajamaan parhaiten ajamalla. Haminalaisyhdistyksellä on siihen loistavat mahdollisuudet, kertoo puheenjohtaja Mikko Ahonen.
–Olemme ison kiitoksen velkaa kaupungille, joka on antanut meidän tehdä reittejä omistamalleen maalle Lelun moottoriradan maisemissa. Valmiita reittejä on seitsemisen kilometriä ja lisää on valmistumassa.

Mönkkäreillä liikkuminen on säänneltyä toimintaa, ilman maanomistajan lupaa niillä ei ole maastoon asiaa. Nelivetoiset, sitkeällä ja tehokkaalla nelitahtisella bensakoneella varustetut menopelit pääsevät ahtaasta raosta, eivätkä isotkaan korkeuserot tai pehmeiköt pysäytä liikettä.
–Mönkijän saa kyllä helposti nurin, mutta isoja vahinkoja meille ei ole sattunut, haminalaisaktivistit kertovat. 
–Turvakaarista on keskusteltu, mutta niidenkin alle voi jäädä puristuksiin. Nämä kulkevat hyvin vielä puolimetrisessä lumessa, vaikka renkaissa ei käytetä ketjuja tai nastoja.

Pohjapanssari on välttämätön apuväline, tärskyjä kiviin ja kantoihin tulee varmasti. Kovimmilla tekniikasta ovat veto- ja murrosnivelet, sillä pysähdyksistä rynnätään liikkeelle ja taas stoppiin isoilla tehoilla. Lelun maastoja mönkijämiehet kuvaavat tasaisiksi ja helpoiksi – vaikka siltä se ei ensimmäistä kertaa mönkijän kyytiin istuvasta tunnukaan.

–Käymme Lelussa ainakin kerran kuukaudessa. Maastoista etsitään ääripäitä muulta, puheenjohtaja Ahonen kertoo.
–Olemme käyneet ajamassa esimerkiksi Askolassa, Virolahdella ja Valkealassa. Mönkijöillä ajetaan myös kilpaa Suomen Moottoriurheiluliiton alaisissa kisoissa.