Duokymi
TI
19.9.2017
Päivän sää
Lue lisää Ankkuri PK-Lehti
 

26.4.2017 00:00

Maailmalla on osattava puhua

LYSKÄN POIKIA Vuoden lyseolaiseksi valittu Markku Hämäläinen patistelee oppilaita ulkomaille kieltä oppimaan.

–Ainoa keino oppia vieras kieli kunnolla, on muuttaa asumaan kyseiseen maahan, kertoi hiljattain Vuoden lyseolaiseksi valittu Markku Hämäläinen, 55, isolle oppilasjoukolle Kotkan Lyseon lukion juhlasalissa.
Nykyään Kotkamills Oy:n toimitusjohtajana työskentelevällä Hämäläisellä on katetta viestilleen. Mies on liikkunut työasioissa maailmalla maassa jos toisessakin. Yksi kovimpia rasteja oli työtehtävä Stora Enson leivissä Ranskassa.
–En osannut ranskaa sanaakaan. Kahdeksan tuntia päivässä oli opeteltava oman opettajan avustuksella. Noin vuoden kuluttua pystyi jo puhumaan aika sujuvasti ranskalaisten kanssa.
Hämäläinen painottaa, että pelkällä englannilla ei tietyissä maissa pärjää.
–Esimerkiksi Saksassa ja Ranskassa englantia puhutaan aika vähän.
Ja sen englanninkin suullinen osaaminen on suomalaisilla ollut ainakin takavuosina vähän niin ja näin.
–Seurasin joskus maailmalla suomalaisten paperikonekauppiaiden esityksiä. Tuli monta kertaa mieleen, että miten hitossa he saavat kaupaksi ensimmäistäkään konetta.

Vaikka työt ovat vieneet Hämäläistä maailmalle, on Kotka kietoutunut miehen elämään monella tapaa. Hän aloitti 1972 oppikoulun nimellä kulkeneessa Kotkan Lyseossa. Eipä aikaakaan, kun peruskoulu vyöryi ja mullisti kaiken. Jako oppikouluun ja kansalaiskouluun hävisi kokonaan.
–Luokat olivat tuohon aikaan todella isoja, suurimmillaan samalla luokalla oli 42 oppilasta.
Valkolakin Hämäläinen painoi päähänsä 1980 ja oli aika suunnata isän jalanjälkiä eli opiskelemaan paperiteknologiaa Otaniemeen. Teekkarille löytyi kesätöitä, mistäpä muualta kuin Enso-Gutzeitin Kotkan tehtailta. Myös armeija tuli käytyä Kotkan vesillä eli Kirkonmaassa.

Väitöskirjankin tehneellä Hämäläisellä on parhaillaan edessään todella iso haaste. Kotkamills on investoinut parisataa miljoonaa euroa aivan uudenlaista elintarvikekartonkia valmistavaan koneeseen.  Se suoltaa taivekartonkia ja ruokatarjoilukartonkeja. Näitä käytetään esimerkiksi elintarvikkeiden, lääkkeiden ja kosmetiikan pakkaamiseen sekä kartonkikuppien ja -lautasten valmistamiseen.
Uutta on muun muassa se, että suojakerrokset on mahdollista lisätä jo konelinjalla valmistuksen yhteydessä suoraan kartonkiin. Kone on tässä laatuaan ensimmäinen maailmassa. Koska muovia ei käytetä, voidaan kartonki kierrättää normaalin keräyspaperin kanssa.